Leijonien kultajuhlista

Suomen jääkiekkomaajoukkue teki jotakin missä se onnistui viimeksi vuonna 1995: pojat toivat Pojan pohjoiseen. Jääkiekkomaajoukkueen juhlia on kuitenkin varjostanut huoli siitä, että millaista mallia nyt näytetään nuorille: joukkueen juhlissa kun on alkoholi ollut melko suuressa roolissa. Yksi kysymys: miiiitä ihmettä?

Eiköhän olisi kuitenkin aika lopettaa se kukkahattuilu ja antaa joukkueen "kerrankin", toivottavasti ei kuitenkaan viimeistä kertaa, juhlia sitä maailmanmestaruutta? Voi elämä, jos nyt juhlia lähdetään analysoimaan, niin ainakin Petri Vehanen, Mikael Granlund sekä Jarkko Immonen ovat juhlineet varsin mallikkaasti ja rauhallisesti. Immonen oli koko turnauksen pistepörssin ykkönen & maalikuningas, Granlund pelasi itsensä koko kansan sydämiin ja Vehanen loisti kahdessa viimeisessä ottelussa maalilla. Myös Mikko Koivu, joukkueen kapteeni, näytti esimerkkiä mallikkaalla käytöksellään. Eli voitaisiin sanoa, että ne suuret tähdet ja lasten idolit näyttivät hienoa mallia!

Mutta, sitten pari sanaa siitä kukkahattuilusta:

Ehkä suurinta myötähäpeää aiheuttaa tämä uutinen, jossa Suomen Liikunnan ja Urheilun SLU:n pääsihteeri Teemu Japisson kertoo mielipiteensä aiheesta:

Japisson kertoi, että muutama vuosi sitten SLU ja lajiliitot pohtivat yhdessä, mikä on hyvä tapa juhlistaa saavutuksia. Asiaa käytiin läpi myös median kanssa.

- Tämä (juhlinta) oli pitkään hyvällä tavalla hillittyä, eikä media tunkenut joka paikkaan. Urheilijoille annettiin paikat, joissa sai olla rauhassa, Japisson sanoi.

- Yhteisellä pohdinnalla ja sopimisella päästiin siihen, että ylilyöntejä ei ollut. Nyt tällainen pääsi valitettavasti tapahtumaan.

Lihavoin muutaman kohdan tuosta esimerkin vuoksi. Herääkin muutama kysymys:

Mitä vastaavaa on tapahtunut pari vuotta sitten urheilun parissa? Leijonat ovat tuoneet viime vuosina kotiin mitaleita, mutta niitä himmeämpiä mitaleita harvemmin juhlitaan turuilla ja toreilla näin railakkaasti. Yleensä "juhlimiset" taitavat jäädä sinne kisakaupungin yöhön ollen enemmän sitä pettymyksen purkamista. Muiden urheilulajien parista ei taida löytyä suorituksia, jotka vastaisivat tätä huumaa.

Avautujan mielestä Suomessa ei ole vuoden 1995 ja vuoden 2011 välillä, nimenomaan urheilun saralla, tapahtunut hurjasti asioita joita olisi näin näyttävästi juhlittu ja josta media olisi näin järjettömän kiinnostunut.

Median valtava kiinnostus selittää monta asiaa, joita lehdissä puidaan: Pasi Nurminen laskeutuu lentokentälle Paavin elkein, Timo Jutila kertoo rillaamisesta lentokentällä ja monia monia muita.

Myös yksi asia joka täytyy nostaa esiin on se, että nykyään on perinteisen medioiden lisäksi muitakin tapoja lähettää ääntä ja kuvaa ihmisille kotiin: tänä vuonna esimerkiksi YLE näytti Areena-palvelunsa kautta suoraa lähetystä heti lentokentältä, mikä on tietysti nykyaikaista, mutta varmasti sellainen asia, johon ei edes lajiliittojen etikettiklubin edustajat eivät osanneet varautua. Tietysti tämän striimin kautta ihmiset saivat todistaa monia surkuhupaisan humalaisia tapahtumia, kuten Anssi Salmelan hetken parrasvaloissa.

Nämä viimeisenä esiin nostetut asiat ovat kuitenkin pientä verrattuna siihen, että mitä joukkue Suomen kansalle tarjosi ja toi. Lajin suosio nousi, ainakin hetkellisesti, aivan järjettömiin lukemiin jälleen. Kaikki näyttivät olevan aidosti iloisia joukkueen saavutuksista. Toivottavasti myös suomalaisissa kodeissa ymmärretään jääkiekon tärkeys ja kannustetaan niitä junnuja, valetaan uskoa että "sustakin voi tulla uus Mikke".

Suomessa vastaavan urheilujuhlan ja huuman pystyy tällä hetkellä tarjoilemaan vain ja ainoastaan jääkiekon maajoukkue, onnistuessaan. Eiköhän siis anneta tämän takia joukkueen asvaltinpussaajille ja amatöörijournalisteille anteeksi ja vähän löysätään sitä ah-niin-kireätä pipoa päässä! Ainakin siihen asti, kun jonkun toisen urheilulajin edustajat onnistuvat nostamaan samanlaisen hurmoksen. Sitä saadaankin odotella pitkään.