Juuri kun avautuja oli saanut avautua, alkoi lisää vettä tulemaan myllyyn: nyt jo sponsorit ovat käärmeissään, Leijonia puhutellaan ja Tähtien Sodastakin tuttu Kalervo Kummolakin paheksuu. Odotan jo ensimmäistä uutista, jossa Barack Obama paheksuu Leijonien käytöstä ja Bill Clinton kertoo ettei niitä sikareita sovi tuolla tavalla käyttää, hävytöntä!
En jaksa edes eritellä näitä uutisia, mutta yhden nostan esille, nimittäin tämän
Herraisä! Ainut sponsori, joka edes jotenkin vaikuttaa fiksulta (tai siis, sponsorin edustaja, joka tässä tapauksessa on kyseisen sponsorin äänitorvena) on Antti Nieminen Finnairilta, iso hatunnosto miehelle!
"En katso, että se on meidän asia kommentoida tätä", Nieminen vastasi Kauppalehden kysymykseen valmentaja Pasi Nurmisen kompuroinnista lentokentällä.
No eipä olekaan! Pasi Nurminen tarjosi suomalaisille äärettömän hyvää materiaalia hauskoihin youtube-videoihin, tyylinäytteen valmentajaleijonan laskeutumisesta (tietääkseni leijonat eivät mm. savannillakaan lennä, niin kuka helvetti ne olisi muka opettanut laskeutumaan?) sekä kaikkea sitä, mitä pipon kireyden aiheuttamista ongelmista kärsivät suomalaiset tarvitsevat.
Onneksi Antti Nieminen ei ole yksin suhtautuessaan Leijona-juhliin eri tavalla. Nimittäin, sen suuren suomalaisyhtiön, Nokian, toimari Stephen Elop kertoi Twitter-päivityksessään kuinka hän törmäsi Leijoniin lentokentällä, mainiten vieläpä Salmelan erikseen. Tosin, utelias ihminen kun olen, tahtoisin tietää että miksi Salmela nostetaan taas erikseen esille? Voi Anssi, Anssi. Olet sä melkoinen veijari.
Itsehän nostan Anssille hattua. Edellisessä postauksessa olleen videon lisäksi mies on siis tehnyt ilmeisen vaikutuksen Tasavallaan presidenttiin sekä erittäin suuren suomalaisyhtiön toimitusjohtajaan. Äärimmäisen särmää toimintaa maailmanmestarilta! Vapise Chuck Norris, Anssi hoitaa kaiken tämän n. vuorokaudessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti